Kesäretki 2024 oli menestys!

Julkaistu

Tänä vuonna ei tarvinnut laskea tyhjiä bussin penkkejä – niitä nimittäin oli vain kaksi!

Varhain aamulla 8.6. lähdimme Lauri Viljasen puistosta kohti Vantaata ja Fazer Experience Centeriä. Perillä saimme katsauksen edelleen perheyrityksenä toimivan Fazerin historiaan ja nykypäivään. Ennen lounasta saimme vielä maistella karkkeja sydämemme kyllyydestä, mutta vain hetken – karkkeja kun ei saanut tunkea taskuun tai laukkuun – kaikki oli syötävä siinä tilassa. Samalla saimme vielä tuotekassin, missä oli erilaisia herkkuja kotiin vietäväksi.

Lounaan – maailman parhaimmiksi mainostetut lihapullat – nautimme omassa kabinetissa, minkä päälle sai halutessaan shoppailla kaupassa erikoisuuksia ja uutuuksia tutkaillen.

Seuraava pysäkkimme oli Helsinki Outlet, missä sitten shoppailtiinkin taas vähän lisää! Parituntinen tauko meni ihan liian nopeasti!

Viimeinen etappimme oli vanhan ykköstien varrella edelleen toimiva Kasvihuoneilmiö, jonka kirjaimellisesti lautasen kokoinen munkkirinkilä ja tavaramäärä sai pään pyörälle. Rankkasade ei haitannut tunnelmaa sen ropistessa kattoon.

Kotona eli Lauri Viljasen puiston kupeessa olimme puoli kuuden maissa, kuten pitikin.

❤️ Kiitos kaikille matkaseurasta – linja-autossa oli jälleen tunnelmaa! Ensi vuotta odotellen!