Puheenjohtaja esittäytyy

Julkaistu

Olen ollut Nummenmäen Pientalojen hallituksessa vuodesta 2016 lähtien vastaten lähinnä weppisivuista ja jäsenasioista.

Viime vuonna (2023 varapuheenjohtajan pesti tarkoittikin puheenjohtajuutta, kun Samille tuli tärkeämpiä menoja. Koska viime syksynä muita halukkaita ei löytynyt, olen nyt nimellisestikin puheenjohtaja.

Olen syntynyt Tampereella 1974 ja käynyt kouluni siellä. Tulin opiskelemaan matematiikkaa Turun yliopistoon 1994 ja päädyin laitokselle töihin. Tutkijatohtorikauden jälkeen lähdin 2008 Saloon Nokialle ”oikeisiin töihin” ja nykyinen työ on hyvin pitkälle samaa jatkumoa – eli radiovastaanotinalgoritmien suunnittelua. Työpaikkani siirtyi juuri Hippoksensillan ja Turku Energian väliin, eli pääsen työmatkapyöräillessä seuraamaan Itäharjun teollisuusalueen muodonmuutosta. Romuliike jo lopetti naapurissa.

Olen asunut Kirkkotien ensimmäisessä kerrostalossa 6 vuotta ja Keskikadulla omakotitalossa nyt 21 vuotta. Kolme aikuista poikaa opiskelevat tekniikkaa; kaksi Tampereella, eli ympäri mennään ja yhteen tullaan. Turku ja erityisesti Nummenpaka on hyvä paikka asua ― omaleimainen alue lähellä keskustaa.

Nummenmäen Pientalot on 102-vuotiaana yksi vanhimpia ja jäsenmäärältään suurin kaupunginosaomakotiyhdistys Turussa. Kaavoitus ja kaupunkikehitys kiinnostavat minua ja nyt voin yhdistää kiinnostukseni paikalliseen vaikuttamiseen. Mitään kovin uutta ja ihmeellistä ei ole juuri näköpiirissä, mutta ideoita saa aina heitellä.

Hallituksessa on tiedossa vastuunjakoa nuoremmille, mutta koitetaan pitää yhdistys elinvoimaisena myös seuraavat 100 vuotta. Tammitien kulman kaava valmistui, mutta rakentaminen taitaa viivästyä suhdanteista johtuen. Seuraava isompi rakentaminen lähistöllä kohdistunee vanhan vesilaitoksen alueelle. Täydennysrakentaminen ja uudet asukkaat voivat parhaimmillaan tarkoittaa lisää palveluja myös meille vanhoille asukkaille.

Yritämme yhdistyksenä olla säilyttämässä alueen identiteettiä kasvavan kaupungin puristuksessa. Kaikenlainen ideointi on sallittua ja jopa toivottavaa. Ottakaa yhteyttä.

Nähdään tapahtumissa ja kokouksissa!

/Kalle